tiistai 17. tammikuuta 2012

Jordan, Robert: Valeren torvi

Kustantanut Karisto. Alkuperäinen nimi: The Great Hunt.
Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomennos sisältää alkuteoksen luvut 1–24. Suomentanut Marja Sinkkonen. Kannen kuva: Darrell K. Sweet.

Kirja on ensimmäinen puolikas Ajanpyörän englanninkielisen The Great Hunt -kirjan suomennoksesta. Ensimmäisen osan luin englanniksi ja tämänkin ehdin aloittaa jo englanniksi, mutta kirjastossa sattui käsiin nämä suomennokset, ja ajattelin hetkeksi nopeuttaa urakkaa :-) Kirjoja on kuitenkin kasakaupalla jäljellä, eikä viimeisiä suomenneta, joten jossain kohtaa vaihdan kielen takaisin.

Ensimmäistä osaa luin... noh, kauan. Tämän kirjan taas lukaisin hetkessä. Tarina imaisi mukaansa, vaikka kirja jääkin tavallaan kesken. Luin tätä samaa sarjaa joskun vuosia sitten, ja jo silloin riipi muutaman naishahmon käytös. Ja edelleen tulee sama tunne, että muutamaa neitokaista voisi opettaa tavoille. Mutta Jordan osaa tarinan kerronnan, ja olen onnistunut pysymään poissa spoilaavilta sivuilta, joten en edelleenkään tiedä tarinan jatkoa, vaikka sarja on vuosia vanha.

Kirjassa Rand, Mat ja Perrin lähtevät metsästämään varastettua torvea, joka auttaa siihen puhaltavaa sotimisessa. Heidän tiensä kuitenkin erkanevat, ja muille selviää, että Rand on itse asiassa uudestisyntynyt lohikäärme. Naisväki suuntaa kulkunsa kohta Aes Sedain koulutuspaikkaa, joten heidän tarinaansa ei kerrota kovinkaan pitkälle. He pääsevät perille ja Nyave nostetaan suoraan seuraavalle tasolle ohi noviisitason.

Egwene ystävystyy tulevan kuningattaren ja Minnin kanssa. Molemmilla on jotain tunteita ja kytköksiä Randiin. Käsittämätöntä sinänsä, että maassa, jossa välimatkat lasketaan viikoissa, muutama daami törmää samaan poikaan jatkuvasti...

Kirjan loppu sai kyllä välittömästi tarttumaan seuraavaan osaan, joka onkin vasta oikeasti englanninkielisen kirjan loppuosa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...