sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Valtonen, Mato; Isokallio, Kalle: Elämä on aprillia

Pajavasara iski, kun ymmärsimme että meitä on vedätetty koko elämämme. Jotkut vedätykset tehtiin meidän parhaaksemme, jotkut siksi että ryntäisimme ostamaan jotain tarpeetonta ja jotkut siksi että antaisimme äänemme jollekin joka ajaa omaa etuaan meistä välittämättä.

Sitten pajavasara iski uudestaan. Kuinka tylsää elämämme olisikaan ollut, jos kaikki olisivat pitäytyneet totuudessa. Kun totuus on kuulijan korvassa, mistä me edes tiedämme mikä maailmankaikkeudessa on totta ja mikä ei. Eikä tässä rehellisiä olla oltu itsekään. Valkoisia valheita olemme mekin kylväneet ympärillemme totuuden ollessa liian tuskainen kerrottavaksi tai kuultavaksi.

Yhtä kaikki, elämämme on ollut melkoista aprillipilaa, josta kiitos kaikille jotka ovat meitä vedättäneet.

– Kalle & Mato
 
Mies halusi tämän matkalukemiseksi ja itsekin tuli se sitten lukaistua, kun ei sillä pituuttakaan ollut kuin 130 sivua. Ja paljon kuvia. Kuten kirjan esittelykin kertoo, kyseessä on kertomuksia siitä, miten meitä on huijattu. Jokainen kappale on hyvin lyhyt, ja aiheet ovat aivat laidasta laitaan. Urheilusta mainosmaailmaan ja tietenkin poliitiikkaan.
 
Jotkut aiheet olivat kyllä mielestäni vähän väkisin väännettyjä, mutta ihan kepeä välipala, jonka lukaisi hetkessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...