maanantai 27. toukokuuta 2013

Pratchett, Terry: Valon tanssi


Uhkaava yhteentörmäys jättiläismäiseen punaisen tähden kanssa panee vauhtia Näkymättömän Yliopiston velhoihin. He oivaltavat, että vain yksi henkilö taitaa loitsun, joka voi pelastaa Kiekkomaailman joukkotuholta.

Valitettavasti tuo henkilö on velho Rincewind, auttamaton tumpelo, joka viimeksi nähtiin kellahtamassa maailman Laidan yli...

Tähtihulluus valtaa Kiekkomaailman väen, joka käynnistää suuroperaation Rincewindin löytämiseksi. Mikä lienee velhoparan kohtalo?

Discworld eli Kiekkomaailma. Sarja, jossa on monta osaa, taitaa olla lähemmäs 30. Pidin ekasta osasta, vaikka alunperin luulin, että olisin jo aivan liian vanha näille kirjoille. Mutta, taidan olla joko lapsenmielinen tai kyseenalaisen huumorin ystävä. Nämä kuitenkin upposivat, varsinkin tämä toinen osa. 

Ensimmäistä osaa luin alunperin englanniksi, mutta jossain vaiheessa vaihdoin suomenkieliseen versioon. Tämän toisen osan voisin lukeakin nyt jo englanniksi, koska huumori alkaa olla tuttua, voisin ehkä tajuta vitsitkin.

Oikeastihan näissä kirjoissa ei ole oikein mitään logiikkaa, joka mahdollistaa sen, että mitä vain voi tapahtua. Rincewind on antisankari, jolta ei oikein mikään tunnu luonnistuvan. Siitä huolimatta hän saa pidettyä hengissä Kiekkomaailman ensimmäisen turistin ja hänen omilla jaloilla kulkevan matkalaukun. Kirjan parasta antia oli kuitenkin Kuolema, jonka seikkailuista kerrotaan enemmän muissa kirjoissa. 

**********************************************
Kustantaja: Karisto Oy
Kirjoittaja: Terry Pratchett
Kääntäjä:
Painettu: 2001
Sivumäärä: 232

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...