torstai 27. kesäkuuta 2013

Matka: Risteily, Visby & Maarianhamina

24.6.2013 Maanantai

Taas mentiin, tämä oli jo risteily nro 17 Kristina Cruisesin kanssa. Kerran eräs kollega kysyi, että pidetäänkö me niistä. Tämä taisi olla jossain siellä 15. risteilyn kieppeillä. Mitän tuohon nyt voi vastata. Eikai me siellä ihan pelkän vastenmielisyyden takia juosta...

Mutta siis, tämä oli tällainen pieni kesäloman aloituksen kunniaksi tehty reissu. Syksyksi on jo varattu uusi, joka vie meidät mm. Venetsiaan. Mutta, nyt tästä reissusta.

Laiva lähti klo 13.00 Makasiiniterminaalista. Ja tällä kertaa mukana oli paljon lapsiperheitä, niitä oli 450 matkustajasta peräti 50. Yleensä näillä reissuilla ei juuri alaikäisiä ole. Mutta tässä oli varmaan houkuttimena Gotlanti ja Peppi Pitkätossun huvipuisto.

Tällä reissulla oli muutenkin uutta se, että nyt myös illallinen kuului hintaan. Sillä on puolensa ja puolensa. Meillä se ei oikein toimi, koska mieshän ei seisovasta pöydästä oikein ikinä löydä mitään. Nyt se taisi syödä muutaman palan kalaa, leipää ja perunoita. Onneksi edes niitä. Mitään kulinaristireissuja me ei miehen kanssa voida tehdä. Mutta eihän se menoa haittaa, jokainen toki tyylillään.

Ekana iltana ei siis mitään tapahtunut. Mentiin hiljakseen kohti Visbytä, syötiin ja allekirjoittanut luki kirjaa.

25.6.2013 Tiistai: Visby

Täällä meillä oli varattuna Gotlannin maaseuturetki. Ihan kivaa vaihtelua, kun kaupunki on tullut jo aiemmin koluttua tarkkaan läpi. Retki vei yrttipuutarhaan, sieltä sain kätevästi tuliaiset ostettua. Sen jälkeen nähtiin pari kirkkoa, toinen autiokirkko ja toinen ihan toimiva. Oppaana toimi 79 v. eläkeläisrouva, joka oli jo 59 vuotta sitten muuttanut kotosuomesta Visbyy:n.

Iltapäivällä vielä pieni kierros kaupungilla, pitihän sitä syödä Korv & Bred -annokset. Reissun jälkeen saunaan, ja kuuntelemaan bändin musisointia. Näillä reissuilla ei tarvitse yleensä unilauluja lauleskella, kiitos meri-ilman ja väsyttävien matkapahoivointilaastareiden. Ainut keino, millä voin harrastaa näitä risteilyjä. Kuulun valitettavasti niihin ihmisiin, että merisairaus iskee jo aamukasteisella nurmikolla. Laastareista seuraava väsymys ja suun kuivuminen ovat pienempi riesa. Niin kuitenkin näkee maisemat, eikä vain sitä laivan vessan kaakelia.

26.6.2013 Keskiviikko: Maarianhamina

Täällä oli myös tiedossa retki. Tällä kertaa käytiin Kasteholman linnassa, ulkoilmamuseossa ja pari muuta historiallista paikkaan kierrettiin. Yllätyin Ahvenanmaan metsäisyydestä, olin kuvitellut sen paljon avarammaksi. Mutta eihän siellä juuri taloja näkynyt puiden seasta. Ilma oli todella seisovan painostavaa ja pieni sadekuurokin irtosi jossain vaiheessa. Mutta lähdön hetkellä ilma kirkastui ja saatiin ihailla upeaa auringonlaskua.

27.6.2013 Torstai: Kotona

Laiva saapui puoli yhdeksän aikaan satamaan, siitä laukut kantoon, kävely kauppatorille aamukahville ja taksilla kotiin. Mukava pikkureissu. Ilmat suosivat ja sain peräti 4 kirjaa luettua. Ei huonompi saldo.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...