tiistai 17. helmikuuta 2015

Yancey, Rick: Ääretön meri



Viides aalto -sarjan toisessa kirjassa jatkuu selviytymistaistelu kaukaisesta aurinkokunnasta tulleita Toisia vastaan, joiden päämääränä on ihmiskunnan tuho.

Selviytyminen neljästä ensimmäisestä aallosta oli lähes mahdottomuus. Nyt Cassie Sullivan elää maailmassa, jossa ihmisten välinen luottamus on mennyttä. Viidennen aallon hyökyessä Cassie tovereineen saa todistaa Toisten lopullista tavoitetta. Edessä on viimeinen taistelu elämän ja kuoleman, toivon ja toivottomuuden, rakkauden ja vihan välillä.


**************************************************************
Suomensi: Ulla Selkälä

Pidin sarjan ensimmäisestä osasta, Viides aalto, paljon. Joten odotukset tämän toisen osan suhteen olivat luonnollisesti korkealla. Aikaa vaan oli kulunut paljon, joten kirja ei ollut kovinkaan armelias, vaan hyppäsi suoraan toimintaan. Meni aika monta sivua, ennenkuin olin edes jotenkin kartalla henkilöistä. Kertoja vaihtuu tiheään, joten aina ei ollut varma, kenen silmin tarinaa katsottiin. Tämä vei jonkun verran lukunautintoa.

Toinen juttu, mikä omalla kohdallani lässäytti fiilistä, oli liika syvällisyys. Älkää ymmärtäkö väärin, kyllä saa olla pohdiskeluja ja niinpäin pois. Mutta kirja ei muutenkaan ollut kovin paksu ja nyt siinä lätistiin vähän liikaa kaikkea pohdintaa. 

Tämä arvostelukin jää nyt vähän raadoksi, koska en heti kirjoittanut fiiliksiä ylös ja nyt olenkin sitten unohtanut puolet. Kirjassa on kuitenkin pohdinnan lisäksi myös tapahtumia, henkilöitä kuolee ja Cassiekin menettää rakkaansa. Myös yllättäviä paljastuksia seuraa valloittajista. 


3 kommenttia:

  1. Hei, mukavaa, että löysin blogiisi. Luen paljon samantyyppistä kirjallisuutta kuin sinäkin, eli olen hurahtanut nuortenkirjallisuuteen ja olen kohta 36-vuotias. Käy katsomassa blogiani Dysphoria, jos kiinnostaa ;)

    VastaaPoista
  2. Hei! Kiva kuulla. Nyt olen ollut todella huono päivittämään mitään, muut asiat ovat pitäneet kiireisenä. Mutta, tarkoitus olisi ennen kesää päivittää taas blogi ajantasalle ::-) Käyn tutustumassa myös Sun blogiin.

    VastaaPoista
  3. Ihana blogi. Teksti on todella"lupsakka" lukea ja tosi kiva, että kirjoitat kirjojen takakansienkin tekstit tuonne mukaan! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...